sheippaus, koirankoulutus, valjaiden pukeminen

Toiminnan aikaansaamisen keino: Sheippaus

TOIMINNAN AIKAANSAAMISEN KEINO: SHEIPPAUS

Meillä on erilaisia vaihtoehtoja auttaa koiraa oppimaan toivottuja asioita. Näitä vaihtoehtoja kutsutaan toiminnan aikaansaamisen keinoiksi. Se, mikä keino on paras ja miten sitä voi tai kannattaa käyttää riippuu pitkälti tavoitekäytöksestä ja siitä, millainen oppija koiramme on. Näiden erilaisten keinojen tunnistaminen ja niiden hyvien tai huonojen puolien tiedostaminen on olennainen ja mielenkiintoinen osa kohti koiramme sujuvaa ja tehokasta kouluttamista.

MITÄ ON SHEIPPAUS?

Termi sheippaus tulee englannin kielen sanasta “shaping”, muokkaaminen. Lähdemme siis muokkaamaan koiran käytöstä pikkuhiljaa kohti haluttua tavoitekäytöstä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos haluamme “sheippaamalla” opettaa koiran menemään vaikkapa kuljetushäkkiin, pilkomme käytöksen niin pieniin osiin kuin mahdollista tai on tarpeen, ja lähdemme kouluttamaan.

Pilkkominen saattaa esimerkiksi näyttää tältä: koira vilkaisee häkkiä, koira ottaa askeleen kohti häkkiä, koira ottaa muutaman askeleen kohti häkkiä, koiran on häkin ovella, koiran pää hakeutuu sisälle häkkiin, koiran tassu nousee kohti häkkiä, koira astuu yhdellä tassulla häkkiin, koira astuu kahdella tassulla häkkiin, koira kulkee muutaman askeleen etutassuillaan sisälle häkkiin, koira astuu kolmannellakin jalalla häkkiin, koira astuu kaikilla jaloilla häkkiin, koira jää häkkiin hetkeksi, koira jää häkkiin pidemmäksi hetkeksi, koira istahtaa häkkiin, koira istahtaa häkkiin ja jää hetkeksi, koira käy makuulle häkkiin, koira käy makuulle ja jää hetkeksi.

Sheippauksen juju on siinä, että koira on koko ajan aktiivinen liittyen yritykseen ratkaista tehtävä. Palkitsemalla koiraa tarpeeksi pienistä kriteereistä eli pilkotuista osista, sillä pysyy mielenkiinto ja onnistumisen tunne harjoituksessa ja se on motivoitunut tehtävään. Lisäksi koira käyttää tässä omia aivojaan ratkaistakseen mikä käytös johtaa palkkaan. Paitsi, että tämä on tieteellisestikin tehokkain tapa opettaa koiralle asioita*, tämä on usein myös hauska tapa kaikille osapuolille.

Minkä tahansa toiminnon sheippaaminen on hyvää aivopähkinätreeniä koiralle. Erityisen hyväksi se on kuitenkin sellaisille koirille, joille tekisi hyvää pieni itsetunnon kohotus (yksinkertaistettuna siis vähän “varovaisille” koirille). Koska koiralla on tässä koko ajan vaikutuksen mahdollisuus siihen miten tilanne tai harjoitus etenee eikä sitä esimerkiksi herkulla vahingossa houkutella pidemmälle kun mikä koirasta tuntuu hyvältä, koiran on useimmiten helppo rohkaistua tehtävän tekoon sheippauksen avulla. Ei ole epätavallista, että varovaisen koiran olemus muuttuu ihan silminnähden (ensin ainakin harjoituksen ajaksi) sen saatua kiinni sheippauksen jujusta!

 

Alla olevalla videolla Kerttu opetetaan sheippaamalla menemään itse kuljetushäkkiin. Lähtökohtaisesti Kerttu ei pitänyt häkkiin menosta, sillä siihen oli liittynyt siellä olo epämukavassa tilanteessa. Kerttu kuitenkin lähtee iloisesti tekemään harjoitusta (tyypillistä sille, varsinkin kun se saa edetä omaan tahtiin sheippauksen kautta), ja hyppääkin monien kriteerien yli – se etenee muutenkin harjoituksessa paljon nopeammin kuin tarvitsisi. Köllötteleminen on Kertulle vahva toiminto, ja sitä se nopeasti tarjoaakin häkin sisällä. Jos aloitatte sheippaamisen ensimmäisiä kertoja, ei missään nimessä tarvitse odottaa näin nopeaa edistymistä harjoituksessa. Kerttu on tottunut oppija ja sille klikkerin esilleotto on jo yhtä kuin ”nyt tarjoan jotain ja äkkiä, katsotaan mistä hommasta palkka irtoaa!”. On siis täysin ok ja onnistunut treeni, vaikka etenisitte vain yhden tai kahden kriteerin verran. Tulette huomaamaan, että oppiminen nopeutuu kerta kerralta!

 

HYVÄ MUISTAA SHEIPPAUSTA KÄYTTÄESSÄ

Jos koiran kanssa ei koskaan ole harjoitellut sheippauksen kautta tekemistä, se voi tuntua alkuun hankalalta ja hitaaltakin. Tähän pätee kuitenkin sama kuin mihin tahansa muuhunkin: harjoitus tekee etevän ja tekemällä oppii. Koira, siinä missä ihminenkin, kehittyy harjoitusten edetessä myös paremmaksi oppijaksi – kunhan annamme siihen mahdollisuuden!

Sheippaus saattaa aluksi tai uusien asioiden opettamisen alkuvaiheessa aiheuttaa turhautumista (koirassa, mutta joskus myös ihmisessä..). Turhautumisen esiintyminen satunnaisesti ei haittaa, ja joskus ongelmanratkaisu eteneekin turhautumisen kautta, kunnes palaset loksahtavat paikoilleen. Sheippauksessa ei kuitenkaan missään nimessä ole tarkoitus turhauttaa koiraa, vaan nimenomaan pilkkoa osat koiralle sopiviin, tarpeeksi pieniin paloihin niin, että oppiminen on sujuvaa ja koira kokee onnistuvansa.

Turhautumista voi välttää paitsi etukäteen tehdyllä harjoitussuunnitelmalla (joka sisältää esimerkiksi tavoitekäytöksen kriteerisuunnitelman eli pilkotut toiminnot, toistojen määrät, taukojen pituudet jne.) myös pitämällä huolen, että harjoituksen taso on koiralle sopiva. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että yhtä kriteeriä kohden koira voisi onnistua esim. 8 kertaa 10:stä ja tarvittaessa tämä vielä toistettuna, kunnes kriteeriä nostetaan. Tässä on kuitenkin paljon koirakohtaisia eroja: joillekin 4 onnistumista 5:stä on parempi toistomäärä. Koirat saattavat myös jossain vaiheessa hypätä useamman kriteerin yli, ja se on tietenkin ihan ok! Tärkeintä on pitää huoli, että koulutus olisi sujuvaa eli tarvittaessa kriteerejä lasketaan ja toisaalta taas muistetaan niitä myös nostaa. Yhtenä sujuvuuden mittarina voi pitää sitä, että koiran käytös johtaisi palkkaan vähintään 5 sekunnin välein. Tähän vaikuttaa meidän päättämä kriteeri – mistä käytöksestä palkkaamme?

Kun tavoitekäytös on saavutettu (esimerkiksi häkkiin meno), tulee vielä treenata niin kestoa kuin mahdollisia häiriöitäkin tilanteeseen. Ja sitten vielä muistaa se niin tärkeä yleistäminen, eli käytöksen opettaminen ja sen harjoitteleminen erilaisissa paikoissa! Näin käytös vakioituu toimivaksi ja koiralle helposti toteutettavaksi. Harjoittelua vasta aloitellessamme on kuitenkin hyvä pitää mielessä, ettemme jo siinä vaiheessa vahingossa vakioi koiralle palkkaan johtavaa käytöstä. Jos esimerkiksi palkkaamme kaksikymmentä peräkkäistä kertaa pelkästä kuljetushäkin katsomisesta, koira saattaa oppia että kuljetushäkin katsominen on harjoituksen lopputavoite. Kun sitten yritämme odotella koiralta seuraavaa kriteeriä, voi olla että koira ei enää ymmärräkään tehtävää – se saattaa hämmentyä ihmetellessään miksi katsomisesta ei enää tulekaan palkkaa, tai toisaalta se saattaa turhautua. Turhautuminen voi parhaassa tapauksessa johtaa siihen, että koira yrittää jotain muuta (esim. lähestymistä häkkiä kohti) joka sitten johtaakin palkkaan. Harjoittelun sujuvuuden kannalta on kuitenkin parempi välttää jonkin välikäytöksen vakioimista (tai vain turhautumisen kautta etenemistä), jolloin koiran on helpompi kehittää käytöstä myös harjoitusprosessin aikana.

 

HUOM!
Ennen kuin lähtee harjoittelemaan koiran kanssa sheippauksen kautta oppimista, sille kannattaa opettaa jokin ehdollinen vahviste, eli palkkamerkki. Palkkamerkin avulla on helpointa ja sujuvinta kertoa koiralle, mikä täsmällinen hetki sen tekemisessä oli palkkaan johtava. Tästä voit lukea enemmän palkkamerkistä ja sen opettamisesta: Palkkasana – mitä hyötyä siitä on?

 

MUISTISÄÄNNÖT ENNEN SHEIPPAUKSEN ALOITTAMISTA

  • Mieti mitä haluat opettaa
  • Tee kriteerisuunnitelma, eli pilko käytös mahdollisimman pieniin osiin
  • Mieti millä palkkaat koiraa
  • Muistuta mieleen palkkamerkkinne (jos teillä ei ole, opeta tämä ensin, katso ohjeet tästä)
  • Mieti monta toistoa teet ennen kuin pidätte pienen tauon
    • Voit myös miettiä monta toistosettiä teette ennen pidempää taukoa tai harjoittelun lopettamista
  • Asemoidu mahdollisimman loogisesti koiraasi ja tehtävään nähden, voit myös kokeilla eri vaihtoehtoja!
    • Mieti millä kädellä ja mistä suunnasta palkkaat
  • Varmista, että olet itse valmiina aloittamaan tehtävän
  • Anna koiralle lupa, käytännössä usein vapautus tai lupa tulla taukopaikalta pois, aloittaa harjoitus
    • Voit myös aloittaa harjoituksen lennosta, jos koira on vapaana ja sopivasti holleilla
  • Havainnoi harjoituksen etenemistä ja kirjaa halutessasi ylös (voit myös videoida harjoitukset!)
  • Muokkaa tarvittaessa harjoitusta ja kriteerejä koiralle sopivaksi
  • Ole tarvittaessa kannustava ja iloinen harjoituksen aikana!
    (Useasti me ihmiset hiljennymme täysin sheipatessa, ehkä siksi että se vaatii aika paljon keskittymistä meiltäkin. Joillekin koirille tämä voi kuitenkin olla outoa, varsinkin jos meillä muuten on tapana jutella, kannustaa ja kehua koiraa treenatessa.)

    • Jos kehut tai kannustat koiraa, pidä huoli että kriteeri palkkaan johtavasta käytöksestä pysyy selkeänä. Tähän sinulla on apuna palkkamerkki!

 

ESIMERKKEJÄ SHEIPATTAVISTA TOIMINNOISTA

Kohteen kierto voi olla hauska ja helppo tapa lähteä harjoittelemaan sheippausta. Aseta maahan joku suhteellisen vakaa kohde (painava vesipullo, tötterö, ruukku, tuoli jne.), pilko käytös osiin ja lähde tekemään. Tässä harjoituksessa palkan suunnalla voi olla iso merkitys – mieti siis mihin suuntaan palkkaat koiran! (Jos koira innostuu räiskimään kohdetta vaikka tassuilla tai yrittää ottaa sitä suuhun, voit hetkeksi nostaa kohteen pois ja jatkaa harjoittelua koiran rauhoituttua. Pidä seuraavaksi huoli että palkkaat helpommasta kriteeristä, eli käytöksestä joka esiintyy ennen mahdollista epätoivottua käytöstä. Koiran kieltäminen sen yrittäessä keksiä mitä pitää tehdä palkan eteen ei ole ollenkaan hyvä idea sheipatessa, sillä se saattaa tappaa koiran innon kokeilla ja pysyä aktiivisena osapuolena.)

Esineen nostaminen on kivaa ja tehokasta harjoitella sheippauksen kautta. Valitse aluksi koiralle esine johon sen on helppo tarttua (lelu, villasukkanyytti, dami jne.). Tee harjoitussuunnitelma – aloita pilkkomalla käytös osiin aina esineeseen päin katsomisesta sen suussa pitämiseen tai ehkä jopa kantamiseen sinua kohti. Kun tämä sujuu helpolla esineellä, voit opettaa koiran nostamaan muitakin asioita (avaimet, roskia maasta, lattialla usein lojuvia asioita jne. Aloita kuitenkin uusillakin esineillä aina kriteerisuunnitelman alusta.). Huom! Kun etenet siihen asti harjoittelussa, että koira tarttuu lattialla (tai kädessä) olevaan esineeseen, pidä huoli että palkkaat varmasti esineen suussa pitämisestä, ei sen tiputtamisesta!

Koiran omaehtoinen paikkoihin meno – valjaiden pukeminen. Jos koiralle on vähänkään epämukavaa tietylle alustalle, häkkiin, autoon tai vaikka valjaisiin “meneminen”, yksi hyvä tapa muuttaa koiran tunnetilaa asiaan liittyen on sheipaten harjoittelu. Tällöin koira pystyy itse pitkälti vaikuttamaan siihen miten nopeasti se on valmis etenemään harjoittelussa. Pidä huoli, että palkkaat koiraa tarpeeksi pienistä kriteereistä niin pitkään, että koira on rennompi ja valmis etenemään harjoituksessa.

Alla olevalla videolla Lailalle sheipataan valjaiden pukeminen. (Alussa näytetään myös Lailan alkuperäinen (epämukava) tunnetila liittyen valjaiden pukemiseen!) Kun pään läpityöntö aukosta luonnistuu iloisesti, harjoitus jatkuu valjaiden päälläolo- ja käsittelytotuttelulla. Videossa puhutaan eri vaiheista ja annetaan vinkkejä miten harjoittelussa pääsee alkuun ja miten sitä voi jatkaa. Kaikki vaiheet ensimmäinen ikävämmän tunnetilan video mukaanlukien on kuvattu yhdellä harjoituskerralla eikä mitään ole leikattu pois. Sheippaamalla ja asteittain etenevällä siedättämisellä voi siis saada nopeastikin muutosta aikaiseksi. Lailan harjoitukset valjaiden kanssa jatkuu toki tämän harjoituskerran jälkeen vielä, jotta valjaisiin pikkuhiljaa linkittyvä miellyttävä tunnetila vakioituu.

 

♣TEHTÄVÄ

Valitse yksi ennestään koirallesi tuntematon käytös josta teet kriteerisuunnitelman, eli pilkot käytöksen palasiin. Käy läpi yllä oleva kohta ”Muistisäännöt ennen sheippauksen aloittamista”, ja ryhdy hommiin! Iloisia treneejä!

 

* Vastikään tietoisuuteen tullut Do as I Do -menetelmä (matkiminen) tosin on todettu olevan mahdollisesti vieläkin tehokkaampi ja nopeampi tapa opettaa koiralle tietty käytös, kuin mitä sheippaaminen on. Tästä odotamme innolla lisää tutkimuksia!