Nimi tutuksi!

Nimi tutuksi!

Koiralle oman nimen kuuleminen voi olla meidän opetuksesta tai käyttötavasta riippuen merkki mm. huomiotoiveesta, luvan saamisesta, epätoivotun asian tekemisestä, luoksetulosta, tai sitten ei mistään. Meidän äänenpainolla on lisäksi iso merkitys siihen miten koira kokee kuulemansa.

 

“Olen aika varma, että mun nimi on Laila!”

Mitä nimi tarkoittaa koiralle?

Useimmille koirille nimi on todennäköisesti sana, jonka ne ovat oppineet tarkoittamaan jonkinlaista huomiota. Nimen käyttö on kuitenkin usein epäjohdonmukaista siinä mielessä, että sitä seuraava toimintotoive vaihtelee tilanteen ja meidän mielen mukaan. Näin koirille ei helposti muodostu käsitystä siitä mitä nimen kuulemisen jälkeen oletetaan tehtävän, tai oletetaanko ylipäänsä mitään.

Parhaassa tapauksessa nimi on koiralle merkki siitä, että “nyt korvat hörölle, minulle puhutaan”. Ja kun huomio on saatu, voimme antaa opetettuja lisäohjeita kuten “vierelle”, “jätä” tai “tänne”. Varsinkin jos perheessä on useampi koira, voi olla kätevää ja ylläpidettävien taitojen kannalta eduksikin, että nimi tarkentaa mille koiralle puhumme. Lisäksi voi toki opettaa vihjeitä jotka automaattisesti tarkoittavat molempia koiria, kuten “tytöt” -> kaikki koirat tänne tai “riittää” -> lopettakaa mitä olette tekemässä.

 

Mitä nimi ei tarkoita koiralle?

Lähtökohtaisesti nimi ei tarkoita mitään sellaista, jota koiralle ei ole opetettu nimen tarkoittavan (pätee kaikkiin vihjeisiin). Nimen toistaminen toimii siis erittäin huonosti – jos ollenkaan – esimerkiksi koiran vetäessä hihnassa, hyppiessä päin, tai vaikka kun haluamme että koira luopuu jostain.

Saatamme yllättyä siitä, että koira kyllä tunnistaa nimensä aina hyvin silloin kun nakki haisee taskussa tai ruokapussi rapisee keittiössä. Eli koira, jolle ei ole opetettu että nimeen kannattaa tai kuuluu reagoida jatko-ohjeita ajatellen aina, saattaa kyllä reagoida nimeensä hienosti niissä tilanteissa kun siitä on nähtävissä suora hyöty. (Näissä tilanteissa se todennäköisesti reagoi mihin tahansa iloisella sävyllä sanottuun sanaan.)

 

Helppo nimiharjoitus

Varaa kourallinen herkkuja tai koiran ruokaa taskuun. Kun koira ei katso kohti, sano nimi ja palkkaa mahdollisesta reaktiosta.

“Laila” -> reaktio -> “Jess” (palkkasana) -> palkkaa iloisesti vaikka heittämällä herkku maahan

Jos koira ei reagoi nimeen, ei hätää. Jos teet harjoituksen sisällä jossa on vähemmän häiriötä ja koira ei silti reagoi nimeen, voi olla ettei koira ole oppinut nimen vielä merkitsevän mitään. Tässä tapauksessa kannattaa muuttaa harjoitusta alkuun niin, että toistaakin koiran nimen kun koira jo katsoo kohti! Muutamien toistojen jälkeen voi sitten kokeilla reagoisiko koira nimeen vaikka se sanomishetkellä katsoisikin muualle.

Jos taas teet harjoitusta ulkona ja koira ei reagoi nimeen, syy saattaa edellisen lisäksi olla ympäristön hajuissa ja muissa häiriöissä. Rauhoita tilanne ja valitse mahdollisimman helppo treenipaikka (ei esim. pientareen tai koirapuiston vieressä). Tarkista myös palkan laatu, onko se tarpeeksi herkullista? Tässä voi myös hyödyntää leikkimistä palkkana! (Lukuvinkki: Mitä koiralle palkaksi?)

Tästä voit halutessasi katsoa suuntaa antavan videon yllä olevasta harjoituksesta!

Kun koira reagoi nimeensä helpossa ympäristössä, voit hakeutua haastavampaan tilanteeseen. Pyri aina löytämään sellainen etäisyys häiriöihin ja toisaalta pitämään huoli palkan laadusta, että koiralla olisi hyvät mahdollisuudet ja sitä kiinnostaisi oppia!

Kun koira reagoi nimeen useammassa eri ympäristössä ja erilaisten häiriöiden läsnäollessa, voi nimeen yhdistää jatko-ohjeita (esim. “Laila” -> reaktio -> “seuraa”). Näin nimestä tulee pikkuhiljaa vihje seuraavasta tehtävästä. Ja mitä enemmän toistoja tulee, sitä todennäköisemmin nimi ja vihje nivoutuu yhteen. Jatkossa se saattaakin olla “Lailaseuraa” tai “Kerttujätä”.

 

Nimierotteluharjoitus useammalle koiralle

Yksi helppo mutta koirilta paljon keskittymistä (eli hyvää aivotyöskentelyä!) vaativa harjoitus on tehdä nimierottelua. Harjoittelun voi aloittaa vaikka koirat täysin paikallaan (ja siis kun molemmat koirat osaavat nimensä) niin, että seisoo n. puoli metriä koirien edessä ja sanoo ensin jomman kumman nimen. Jos kyseinen koira reagoi tulemalla lähemmäs ja toinen taas puolestaan pysymällä paikallaan, voi palkata molemmat koirat välittömästi. Molempia nimiä voi sitten toistaa epäsäännöllisellä kaavalla.

Jos nimensä kuuleva koira ei reagoi millään tavalla, sitä voi houkutella siirtymään lähemmäs palkan avulla. Jos taas väärä koira reagoi liikkumalla, kannattaa seistä vaikka tämän koiran edessä niin, että sillä on mahdollisimman luontevaa pysyä paikallaan kun vieruskaveri liikkuu. Tästä voi sitten pikkuhiljaa lisätä etäisyyttä.

Alla olevalla videolla näkyy sellainen harjoitteluvaihe, jossa on jo pikkuhiljaa lisätty etäisyyttä muutamaan metriin. Tästä harjoituksesta on kätevää jatkaa siihen, että toinen koira malttaa pysyä rauhassa paikallaan vaikka yhden koiran kanssa tehdäänkin jotain hauskaa!

Tätä harjoitusta voi hyvin tehdä myös vain yhdellä koiralla, silloin toisen koiran nimi vaihdetaan neutraaleihin sanoihin jotka eivät tarkoita koiralle mitään. Niiden sanojen aikana koiraa palkataan siitä, että se ei reagoi millään tavalla. Näitä neutraaleja sanoja voi toki lisätä myös useamman koiran treeniin!

 

♣Tehtävä

Testaa seuraavan viikon aikana päivittäin vaihtelevissa tilanteissa miten koirasi reagoi nimensä kuulemiseen. Jos huomaat puutteita tai hitautta reaktioissa, vahvista halutessasi koiran mielleyhtymää nimensä kuulemisen seurauksista esimerkiksi yllä olevin harjoituksin!