Hyvä, paha hihna.

Mielipide: Hyvä, paha hihna.

Jos koirien pitäisi kiinnipitopakon sijaan pystyä kulkemaan kanssamme missä vaan vapaasti, ilman hihnaa, meillä olisi todennäköisesti paljon enemmän myös rennosti hihnassa kulkevia koiria ja niiden ulkoiluttajia. Parhaassa tapauksessa asenne koiran kanssa olemiseen muuttuisi positiivisella tavalla koiran käyttäytymistä ymmärtävämpään suuntaan, ja etenkin tai vielä korostetummin opetettuihin toimintatapoihin ja luottamukseen perustuvaan yhteiseloon.

Suomessa lakiin kirjattu koiran kiinnipitovelvollisuus tekee monelle meistä karhunpalveluksen. Velvollisuus on helppo kääntää vahingossa tarkoittamaan sitä, ettei meidän välttämättä tarvitse opettaa koirillemme lähelläpysymistä ja vierelläkulkemista, tai varmaa luoksetuloa. Koska koiran täytyy olla hihnassa kodin ulkopuolella, meillä on aina väline millä ohjata koiraa tai estää sen pääsy tilanteisiin joihin emme toivo sen etenevän.

 

Mitä hihnan ei ole tarkoitus olla?

Hihnan ei ikinä tulisi olla ensisijainen koiran ohjauskeino. Hihnasta johonkin suuntaan vetäminen ei tulisi koskaan olla ensimmäinen vihje koiralle liikkua tiettyyn suuntaan. Sitä miltä se tuntuu kehossa, voi jokainen kokeilla vaikka avustajan kanssa itse. Parempi ja reilumpi vaihtoehto koiralle on kommunikointiin ja haluttujen toimintamallien opettamiseen perustuva lähestymistapa. Tämä sisältää usein paljon kouluttamista suhdetta vahvistavin keinoin (eli positiivisin menetelmin) ja eri toimintamallien (kuten “hakeudu ihmisen vierelle kun vastaan tulee koira”) opettamista onnistuneiden toistojen kautta rutiineiksi.

Toimintojen opettaminen selkeiksi takaa sen, että koiran saa nopeastikin muuttamaan suuntaa tai tarvittaessa tilanteesta pois – mahdollisimman usein hihnaa edes kiristämättä!

Mitä hihnan on tarkoitus olla?

Oikein käytettynä ja yhdistettynä sopiviin varusteisiin (hyvin istuvat, mukavat valjaat tai leveä panta) hihna on erinomainen apuväline turvaamaan tarvittaessa koiran lähelläpysyminen. Varsinkin vähänkään vaikeammassa tilanteessa minkä tahansa asian harjoittelu kannattaa aina tehdä hihnassa, ettei koira vahingossa ympäristön hajujen tai muiden häiriöiden houkuttelemana tai aiheuttamana pääse joko palkkautumaan vääristä asioista, aiheuttamaan harmia muille tai pahimmassa tapauksessa karkaamaan. Parhaassa tapauksessa ja oikein opetettuna hihna on koiralle vain vihje siitä, että nyt kuljetaan yhdessä.

 

Koiran kiinnipitovelvollisuus on perustellusti kirjattu lakiin. Tämä ei kuitenkaan oikeuta meitä piiloutumaan lakipykälän taakse ja tinkimään koiran hyvinvoinnista. Hihnaa voisi verrata vaikka pelastusliiviin; se toimii tarvittaessa hädässä ja voi estää lisävahingot, mutta uimataitoa sen varaan ei kannata rakentaa.